Luvat > Passi
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Passi



Matkustaa voit vain voimassa olevalla passilla. Varmistathan ennen matkaa hyvissä ajoin, että passisi on voimassa. Myöskään rikkinäisellä tai turmeltuneella passilla ei kannata lähteä matkustamaan. Jos huomaat, että passisi on rikki tai turmeltunut, käänny poliisin lupapalvelupisteen puoleen uuden passin hankkimiseksi.

Passi on Suomen kansalaiselle myönnettävä matkustusasiakirja. Passi on myös todistus haltijan henkilöllisyydestä. Passiin merkitään vain yhden henkilön tiedot (lapsia ei voi merkitä huoltajan passiin).

Ks. Passin maksaminen

Matkustettaessa henkilötietojen (nimi ja henkilötunnus) on oltava passissa ajan tasalla. Uusi passi on haettava esimerkiksi silloin, kun sukunimi vaihtuu avioliiton seurauksena.

Poliisi myöntää hakemuksesta tavallisia passeja ja merimiespasseja. Hakijalle voidaan erityisistä syistä myöntää passi myös tilapäisenä tai väliaikaisena. Passi voidaan hakemuksesta myöntää myös nopeutetussa menettelyssä (pika/express). Tällöin passi on kalliimpi.

Biometrisen passin tietosivun sisällä on mikrosiru. Passeissa, jotka on myönnetty 21.8.2006 jälkeen, on biometrisenä tunnisteena passin tekniseen osaan (sirulle) tallennettu biometrinen kasvokuva. Passeissa, jotka on myönnetty 29.6.2009 jälkeen, on biometrisena tunnisteena kasvokuvan lisäksi myös haltijan sormenjäljet.

Biometrinen passi on voimassa pääsääntöisesti 5 vuotta.

Sirupassin tunnistaa kannessa olevasta sirun merkistä. Edelleen on voimassa ja käytössä myös ennen biometristen tunnisteiden käyttöönottoa myönnettyjä passeja, joissa ei ole sirua.

Kuva passista



Ladattava korkearesoluutioinen kuva.

Biometrisen tunnisteen sisältävä passi on aikaisempaa turvallisempi matkustusasiakirja. Sen käyttöönotto on EU-maiden yhteinen hanke, jonka tavoitteena on tehdä passien väärentämisestä ja väärinkäytöstä entistäkin vaikeampaa.

Lisätietoa:

Passilaki
Lisää tietoa matkustusasiakirjoista ulkoasiainministeriön sivuilla
Biometrinen passi:
Sisäasiainministeriön Biometriahanke
Biometrisen passin standardi
http://www2.icao.int/en/MRTD/

Rajatarkastus Suomessa

Tutustu myös:
Henkilökortti matkustusasiakirjana



Takaisin | Tulostettava versio


Share